Miksi ammattitaito häviää, kun vastassa on ulkomaalaistaustainen asiakas?

JADE-toimintakeskukseen tuli iäkäs, arabiaa puhuva mies ja sanoi, että hänet lähetettiin tänne. Sinänsä tilanne oli hieno, että Jade vieraskielisten iäkkäiden toimintapaikkana on sen verran tuttu, että ihmisiä osataan tänne ohjata. Lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin tilanteen nurjan puolen. Mies oli nimittäin hakenut itselleen seniorien palvelukeskuksesta kuntosalia, mutta tuli käännytetyksi Jadeen, koska työntekijän ja asiakkaan välillä ei ollut yhteistä kieltä.

Mitä seniorikeskuksen ohjaaja pelkäsi? Kenties sitä, että ei pysty tilannetta hoitamaan. Käännytetäänkö ruotsia puhuvia asiakkaita palvelukeskuksesta pois, jos ohjaaja ei osaa ruotsia? Tai saamelaiset? Miksi ammattilainen ei toimi samoilla rutiineilla, kuten silloin, kun vastassa on samaa kieltä puhuva henkilö. Syy saattaa olla siinä, että liikuntaa kaipaavan iäkkään sijaan, ohjaaja näki ensisijaisesti ”maahanmuuttajan”.

Toistakymmentä vuotta vieraskielisten iäkkäiden parissa toimineena voin sanoa, että edellä kuvattu tilanne palvelukeskuksessa ei ole poikkeus. Samaa viestiä olemme kuulleet lukuisia kertoja. Kun asiakastilanteeseen tulee ulkomaalaistaustainen iäkäs, työntekijä menee ”lukkoon” eikä tiedä, miten pitäisi toimia. Parhaassa tapauksessa etsitään tulkki tai joku, jolla on kokemusta ulkomaalaistaustaisten kanssa toimimisesta. Pahimmassa tapauksessa jätetään pelkoon kadoten tilanne hoitamatta ja ihminen käännytetään jonnekin muualle. Perusteluna kuulee, että en tunne hänen kulttuuria tai osaa kieltä.

Kielen ja kulttuurin perusteella ihmisten identifioiminen, luokitteleminen ja siten erotteleminen poikkeavaksi on mielivaltaista. Kulttuuri on näkökulma maailmaan eikä ”asia” maailmassa, joten ulkopuolelta sitä ei voi määritellä eikä kuvata. Samoin kielen perusteella ei voi ihmisiä luokitella, sillä kieli ei noudata valtioiden eikä kansallisuuksien rajoja.

Ihmisten tulkitseminen kielen ja kulttuurin nojalla on kuitenkin tavallista, koska kulttuuri samastetaan virheellisesti etnisyyden ja/tai kansallisuuden kanssa sekä ymmärretään muuttumattomana ja ihmistä etukäteen määrittävänä. Tällaisessa tulkinnassa toisten kulttuuri (lue etnisyys) on jotain vierasta piirtäen rajoja ”omien” ja ”vieraiden” välille. Sitä mitä ei tunneta, sitä pelätään.

Ranskalainen sosiologi Bourdieun käytti ”oman ryhmän” valta-aseman säilyttämisestä käsitettä symbolinen (väki)valta tarkoittaen ihmisten tai ryhmien luokittelemista omista tarkoitusperistä käsin. Näissä peloksi kuvatuissa tilanteissa on kyse myös erilaiseksi (väärin)tunnistetun paikantamisesta ”omista” poikkeavaan sosiaaliseen kategoriaan. Ihmisten tunnistamisessa on etnisyyden lisäksi kuitenkin monia muitakin mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi ikä.

Käytännössä kulttuurin = etnisyyden perusteella tunnistaminen tarkoittaa, että jaottelua tehdään suomalaisuuden ja ei-suomalaisuuden välillä, mikä perustuu yhteiskunnan ymmärtämiselle kansallisvaltiona. Tällainen luokittelu synnyttää vastakkainasettelua ja lisää pelkokerrontaa, koska julkisessa puheessa on luotu erilaisia uhka- ja mielikuvia ulkomaalaistaustaisista henkilöistä sekä etnisistä ryhmistä.

Kielen ja kulttuurin kautta ihmisen määrittelemisessä valta on sillä, kuka on niin sanotusti alkuperäinen eli asunut maassa kauemmin. Vahvemman (enemmistön) näkemykset ja tavat ovat normeja, joiden mukaan toimitaan. Kun asiakas on tulkittu kuvitellun kulttuurin perusteella normista poikkeavaksi, loppuvat työkalut ja tilalle astuu kohtaamisen pelko, ellei ammatillisessa koulutuksessa ole purettu kulttuuriin perustuvia lähestymisiä ja annettu vaihtoehtoisia lähestymisiä sekä työkaluja toimia moninaisten asiakkaiden parissa.

On esitetty, että jäykän ja etukäteen fiksatun (kulttuurisen) identiteetin sijaan on kuulumisen käsite käyttökelpoisempi. Kuulumisen käsitteellä voi irtautua etnisyyteen tai kansallisuuteen nojaavasta luokittelusta, jolloin poistuu myös vastakkainasettelu. Kuuluminen ei ole valmiiksi määritelty, pysyvä olotila vaan jatkuva liike eri kategorioiden välillä. Eri tilanteissa ja paikoissa siis neuvotellaan aina uudestaan, kuulutaanko joukkoon vai ei.

Palatakseni arabiankieliseen ikämieheen sekä muihin ulkomaalaistaustaisiin iäkkäisiin vanhuspalveluiden sokkeloissa, voin todeta, että ikänsä puolesta he kuuluvat virallisesti vanhuspalveluiden asiakkaiden joukkoon. Lainsäädäntö on neuvotellut heidän puolestaan joukkoon kuulumisen, joten he ovat oikeutettuja saamaan palveluita, kuten Suomessa syntyneetkin. Epävirallisesti, siis käytännössä, tilanne on toinen. Jos tulet kielen takia poiskäännytetyksi tai palvelua käyttäessä jää tunne, että et tullut ymmärretyksi, ei synny kuulumisen tunnetta ja siihen liittyvää vastavuoroisuutta. Asiakkaana, vieläpä iäkkäänä, tilannetta ei voi muuttaa. Vastuu palvelutilanteessa, johon pitäisi sisältyä myös joukkoon kuulumisen tunne, on ammattilaisella.

Eva Rönkkö, 

Eläkeläiset ry:n moninaisuustyön suunnittelija, Jade yhteisö ry:n puheenjohtaja (2023-24)

Kuva: Mikael Martikainen